perjantai 18. tammikuuta 2013

Täydellinen vapaapäivä

Uusi työvuorolista näyttää siltä että mulla on tämä ja seuraavat pari viikkoa vapaapäivinä tiistai ja torstai ja niinpä tänään oli vapaata. Usein vapaapäivät menee siihen että heräilee joskus kymmenen maissa, makoilee sängyssä yli puolille päivin ja sitten saa ehkä puettua vaatteet päälle ja tehtyä jotain järkevää, tai sitten ei, ja loppupäiväkin menee lusmuillessa ja telkkaria katsoessa.

Ei sillä että tänään olisi ollu erityisen voittajaolo kun herätyskello soi 07:30 mutta sain kuin sainkin itseni ylös sängystä ja liikkeelle. Suuntana oli Air Canada Center, jossain NHL-joukkue Toronto Maple Leafsilla oli harjoitukset, joita sai mennä seuraamaan. Torstaiaamu ei kanadalaisia pidätellyt ja paikalle oli saapunut erään artikkelin mukaan tuhansia faneja. Jotenkin vaikea uskoa että siellä olisi kamalan montaa tuhatta ihmistä ollut mutta ehkä kaks tai kolme. Halli kuitenkin vetää 18000 henkeä niin ehkä sinne muutama tuhat mahtuu niin että silti tuntuu aika tyhjältä.

Kentällä oli Suomea edustamassa Leo Komarov, jonka paikka joukkueessa ei ilmeisesti vielä ole ihan varmistunut mutta jos nyt oikein ymmärsin niin hyvältä näyttää. Huusin jossain vaiheessa "Hyvä Leo" kun se hengaili pleksin toisella puolen ja oltiin ihan vieressä mutta ei se vissiin kuullut kun ei reagoinut mitenkään :( Hallissa oli hieno tunnelma ja satunnaiset onnekkaat sai kiekkoja, t-paitoja, mailan tai lippuja avajaisotteluun.

Oli kuitenkin tosi kiva aamu kun tuli reippaasti startattua aikasin ja vietettyä laatuaikaa parin työkaverin kanssa lätkätreenejä seuraten.

2000 ensimmäistä fania sai Maple Leafs -huivit

Komarov kentällä punasessa pelipaidassa
Treenien jälkeen käytiin toisen työkaverin kanssa lounaalla ja sitten olikin jo seuraavan sosiaalisen aktiviteetin vuoro. Iltapäivällä käytiin Victorian kanssa kahvilla, ei oltu nähty kolmeen viikkoon niin siinähän sitten tovi vierähti viimesimpiä kuulumisia vaihtaessa. Kahvittelun jälkeen käytiin vielä ruokakaupassa että tuli jotain hyödyllistäkin tehtyä tänään.

Illalla oli vielä ohjelmassa tanssiharkat ja olikin ihan huippua päästä taas tanssimaan. Ensimmäinen puoli tuntia on edistyneemmille tanssijoille, seuraava tunti alottelijatunti ja lopuksi vielä tunti vapaata tanssia eli 2,5h yhteensä. Parasta on yleensä ensimmäinen puolituntinen ja sitten lopussa freestyle-osio mutta tänään alottelijatunnillakin oli ihan kiva sarja.

Toimii myös kivana itsetunnonkohottajan kun freestylen aikana tanssin valmentajan kanssa (joka muuten on kuvassa) ja muutama uusista tytöistä jäi riviin kattomaan meiän tanssimista. Kuulu myös aika imarteleva "Wow" aina kun tehtiin joku about tän näkönen pudotus:

Kuva: Jive Nation Toronto
Joten kaiken kaikkiaan aivan mahtava vapaapäivä ja tästä jäi hyvä fiilis. Jotenkin tuntuu ihan kun ois ollut minilomalla, niin paljon tuli ehdittyä kaikkea. Jaksaakin sitten reippaasti seuraavat neljä päivää tedhä töitä. Töitä ja ehkä vähän viihdettä, seuraavalle kolmelle illalle olisi ohjelmassa bileet, NHL-lätkämatsin seurausta baarissa ja lisää ruokakokeiluja, dumplingsit saa jatkoa dim sumilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti