keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kotiin

Viikonloppu vierähti aika lepposasti. Perjantaina Yankeesit vei Toronton Blue Jaysia aika kylmästi 9-4 mutta pelissä oli tunnelmaa. Päästiin kuulemma jopa telkkariinkin kun pari kertaa lensi pallo meiän kohdalle katsomoon. Ihan ei saatu napattua sellasta itelle kun vierustoverit ehti ensin. Matsin jälkeen oli tarkotus vielä lähteä pistämään jalalla koreasti mutta torstain +22 oli perjantai-iltana +3 niin kotiin päästyä ei juuri huvittanut enää lähteä uhmaamaan tuulisia kylmiä katuja.

Lauantaina käytiin "vain pikasesti" alakerrassa istumassa iltaa naapurien kanssa kun sunnuntaille oli luvassa pitkä työpäivä. Ilta sitten vähän venähti ja taidettiin vasta kolmen maissa olla kotona menossa nukkumaan. Sunnuntaina vierähti töissä 10,5h ja maanantaina 12,5h niin tässä olikin jo vähitellen vapaapäivän tarpeessa. Tällä hetkellä mulla on viikonloppua keskellä viikkoa eli huimasti kaks päivää putkeen vapaata.

Kotiinpaluu alkaa olla jo pelottavan lähellä, joten vähitellen täytyy alkaa hankkia lentolippuja. Kysymys kuuluukin että mistä. Helsinkiin pitäisi lopulta päätyä ja todennäköisesti Alaskan Juneaun kautta mutta miten? Tässä pari suunnitelmaa, joita oon pyöritelly pienessä päässäni.

Reitti A


Tällä reitillä pysähdyksiä olisi jokseenkin vähemmän mutta toisaalta maateitse tehtävää matkaa paljon enemmän eli ikkunasta ehtisi katsella maisemia rauhassa. Kolme ja puoli päivää vierähtää kun Torontosta hujauttaa junalla Vancouveriin. Vancouverista sitten olisi tarkoitus jatkaa lentäen Juneauhun ja viettää siellä muutama päivä. Juneausta Helsinkiin pääsee näppärästi Anchoragen ja Reykjavikin kautta, molemmissa voisi viettää päivän jos siltä tuntuu tai sitten vaan lentää läpi.

Reitti B


Reittivaihtoehto-B:ssä lentäisin vain edestakaisen pyrähdyksen Juneaussa (kevyet 10-13 suuntaansa parilla vaihdolla) ja palaisin vielä Torontoon. Torontosta voisi sitten busseilla tai junailla itsensä tutustumaan lähiseutujen isompiin kyliin eli Ottawaan, Montrealiin, Quebec Cityyn ja Halifaxiin. Halifaxista lopulta lento Reykjavikin kautta Helsinkiin.

Molemmat reitit on Reykjavikin kautta sen takia, että Icelandair on siitä kiva firma että ne tarjoaa varsin kohtuuhintasia yhdensuuntasia lentoja. Tältä mantereelta Helsinkiin pääsee noin 400-550 eurolla, riippuen luonnollisesti päivästä, lähtökaupungista ja kuun asennosta.

Näiden vaihtoehtojen lisäksi voi tietty harkita vaikka mitä muita paluusuunnitelmia. Jostain syystä mua niin kamalasti houkuttelis olla juhannuksena Suomessa vaikka tiiän että niitä juhannuksia tulee aina uusia. Siihen jos tähtää niin putoaa reissailuaikataulusta pari viikkoa pois. Kriittiset päivät tällä hetkellä on 31.5., jolloin loppuu työt ja 1.7., jollon Kela haluaa että oon takasin Suomessa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kesä tulee!

Täällä on tänään vietetty kivaa vapaapäivää, oli jo ihan kesäsen lämmintä kun lämpömittari taisi näyttää +22 astetta. Ei sillä että mulla oikeesti lämpömittaria olisi mutta internet kertoi niin. Aamusta tuli chattailtua suomalaisten kaverien kanssa ja skypetettyä äitin ja iskän kanssa, iltapäivästä kävin lenkillä ja sitten näinkin Victoriaa. Victorian kanssa on eletty hiljaiseloa yhtä pitkään kun tää blogi on ollu päivittämättä, mikäköhän yhteys siinäkin on. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Illan kruunasi vielä hyvin onnistunut tanssitunti.

Äiti tosiaan oli kylässä pääsiäisen aikaan ja tuli sopivasti tehtyä vähän kaikenlaista ja oltua myös tekemättä yhtään mitään. Käytiin pari päivää Niagaran putouksilla, missä shoppailtiin, tutustuttiin viinitilaan, käytiin syömässä Buffalo wingsejä Buffalossa mun sikäläisen kaverin kanssa ja vielä kasinollakin pelaamassa hyvin voitokkaasti.

Äiti ja American falls

Horseshoe falls hotellin aulan ikkunasta kuvattuna,
huoneen näkymät oli samat mutta muutaman  kerroksen alempaa

Buffalo wingsejä

Voitokkaat automaatit

Käytiin myös kiertelemässä täällä Torontossa nähtävyyksiä. Lauantaiaamupäivän vierailu St. Lawrence marketeilla (paikallinen kauppahalli) oli tosi kiva, ite oon yleensä aina lauantait töissä niin harvoin pääsee käymään. Sieltä tarttu mukaan piffit ja ainekset kukka-parsakaalipaistokseen. Casa Loma -linna oli kanssa varsin positiivinen yllätys. Siellä haluan käydä uudestaan sitten kun on ulkona vähän vihreämpää, kuulemma niiden puutarhat on tosi upeat.

Äitin vierailun jälkeen onkin sitten taas vierähtäny aika hyvin pitkälti töissä. Siellä on aika jännät ajat kun ihmisiä yritetään vakinaistaa. Omat suunnitelmat nyt selkis sen verran että mun sopparia jatketaan vielä kuukaudella niin 31.5. saakka. Näillä näkymin sitten olisin palaamassa Suomeen juhannuksen tienoilla.

Mun kämppiksellä Sabinalla on häät tulossa heinäkuussa niin käytiin metsästämässä sille hääpukua viime viikolla ja onnistuttiin jopa löytämään sellanen. Leffoissa aina tarjoillaan skumppaa mutta näköjään todellisuus on vähän hiprakattomampi. Häät pidetään Romaniassa ja mä oon alustavasti suunnitellu että yrittäisin päästä paikalle.

Käytiin myös parin kaverin kanssa kattomassa baseballia. Toronton joukku on nimeltään Blue Jays ja onneks yks kavereista oli tarpeeksi suuri fani että sillä oli lainata mulle ja Sabinallekin fanikamoja.

Ensimmäinen puolikas pelistä meni baarin puolella mutta päästiin me stadionillekin saakka lopulta
Huomenna perjantaina on tarkotus mennä kattomaan Blue Jaysia uudestaan kun ne pelaa Yankeeseja vastaan mutta meillä ei oo vielä lippuja niin en oo ihan varma onnistuuko suunnitelma.

Toukokuu vaikuttaa täyttyvän suunnitelmista melko hyvää vauhtia. Ensimmäinen viikonloppu on tarkotus viettää yhen työkaverien ja sen kaverien kanssa niiden mökillä, yhtenä iltana on mun tanssiporukan järjestämä syöpätutkimusta tukeva hyväntekeväisyystapahtuma, lähetään mahdollisesti myös kolmeks päivää Montrealiin ja yritän päästä töiden kautta vapaaehtosena edustamaan firmaa salibandyn Canada cupiin.

Tuntuu että jäljelläolevat kaks kuukautta tulee hujahtamaan pelottavan nopeesti. Toisaalta oon innoissani kesästä Suomessa (ja ehkä vähän Ranskassa ja Romaniassakin jos ne suunnitelmat toteutuu) mutta toisaalta on niin kovin haikee olo siitä että pitäis jättää Toronto taakse.

Minä ja mun Toronto <3

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Maaliskuu, mikä maaliskuu?

Maaliskuu hujahti ohi kirjottamatta mitään :o Lupaan olla huhtikuussa parempi bloggaaja!

Yritin tässä kovasti miettiä että mitä maaliskuussa tuli edes tehtyä mutta ei kai mitään kovin ihmeellistä paria vierailua lukuunottamatta. Töitä ja viihdettä jokseenkin sopivassa suhteessa vaikka luonnollisesti töitä on aina liikaa ja viihdettä liian vähän.

Maaliskuun kohokohtiin kuului vieraat Suomesta. Ensin kävi yksi kaveri parin päivän pikapyrähdyksellä. Kierreltiin keskustaa kävellen ja höpistiin viime aikojen kuulumisia. Ensimmäisenä päivänä oli mukavat +13 astetta ja täysi auringonpaiste, joten pitihän sitä pari siideriä nauttia terassilla.

Kuun lopulla tuli äiti kylään ja tässä olen nyt ollut viikon vapaalla lomailemassa. Meidän reissuista on muutamia kuviakin, joita voisin laittaa tänne kunhan saan aikaseksi siirtää ne koneelle ja käydä läpi.

Eli Kanadassa kaikki hyvin. Kirjottelen lisää tässä joskus pian :)