torstai 21. helmikuuta 2013

Biletystä ja lumilautailua

Lauantaina tuli käytyä ulkona, siis ihan oikeesti viihteellä niin että kellään ei ollu päällä työvaatteita! Yleensä aina käydään vaan töiden jälkeen ja vähintään puolella porukasta on päällä farkut + työasuun kuuluva t-paita.

Launtaille ei sattunut vapaapäivää mutta kämppiksen kanssa päästiin molemmat jo puol seittemältä pois niin ehdittiin suunnata kotiin valmistautumaan. Oli kyllä tosi kiva pitkästä aikaa vähän laittautua, varsinkin kun oli vielä kaveri, jonka kanssa korkata viinipullo ja käydä läpi ne kymmenen asuvaihtoehtoa.

Kämppis-työkaveri S
Minä ja mun rakas (EOS 60D)
Baari on nimetty Rolling Stonesin mukaan Stone's placeksi ja siellä soikin rock-henkinen musiikki. Iltaa oltiin viettämässä työkaverin synttärien kunniaksi ja vaihtelua meidän normaaliin illanviettoon toi myös se, että osa porukasta oli meidän työpoppoon ulkopuolelta. Reippaasti jopa juttelin muutaman uuden tyypin kanssa vaikka valtaosa illasta vierähtikin omien kaverien kanssa.

Tanssittiin, naurettiin ja pidettiin hauskaa. Mentiin nukkumaan kolmelta ja herättiin seuraavana aamuna seiskalta töihin. Illalla yritettiin vielä kämppiksen kanssa kattoa leffaa mutta simahdettiin molemmat ja todettiin että jatketaan joku toinen kerta.

Maanantaina oli täällä pyhä, Family day. Aamulla tuli skypetettyä äidin kanssa tunnin verran, joten kai sitä voi sanoa viettäneensä päivää teeman mukaisesti. Iltapäivästä näin paikallista perhettä eli työkavereita tuparien merkeissä. Alkuun kämpän tarkastus, sitten syömään sushia ja loppuillaksi takasin kämpille kattomaan pari leffaa.

En muista oonko maininnut aiemmin mutta täällä todella monet asuu vahempiensa luona vielä 25-vuotiaanakin. Yleisimmät syyt on a) Toronto on niin kallis kaupunki b) opintolainan suuruus c) kulttuuritausta. Samaan aikaan kuitenkin hörpitään päivittäin viiden dollarin kahveja, syödään vähintään 10 dollarin lounas ostarilla ja käydään ulkona pari kolme kertaa viikossa. Omasta mielessä tossa on kyseessä enemmän priorisointikysymys mutta maassa maan tavalla.

Eilen tiistaina oli vapaapäivä (2 vapaata putkeen, jee!) ja käytiin taas lumilautailemassa. Vaikka oli arkipäivä ei se ollut kovin hiljainen kun laskettelukeskuksessa oli meneillään College&University week ja siellä oli ryhmät viidestä eri yliopistosta. Vuokravälineitä piti jonottaa puolisentoista tuntia mutta onneksi rinteet oli silti melko tyhjiä, hissiin ei jonotettu minuuttia pidempään missään vaiheessa. Jokseenkin oli myös jäätä rinteistä mutta illansuussa alkoi sataa lunta niin että osassa rinteistä oli varsin mukava laskea.

Blue Mountain
Tänään tuntui kuin olisi palannu töihin viikonlopun jäljiltä, mikä sinänsä on hyvä juttu että tuli vietettyä kunnolla vapaata. Positiivisena lisänä tällä viikolla on vielä perjantai vapaa kun maanantai tosiaan oli pyhä ja ylimääränen vapaa. Huomenna töitä ja illalla ehkä tanssitunti jos pääsen lähtemään töistä ajoissa, perjantaina päivällä tanssitunti ja illasta leffaan.

2 kommenttia: